Archive for May, 2009

Turun vihreät nuoret jonottaa eurovaalien ennakkoäänestykseen

Turun vihreät nuoret toistaa viime kunnallisvaaleissa järjestetyn tempauksen, jossa ennakkoäänestystä edeltävänä päivänä TOVi ja Turre jonottivat yön yli äänestämään pääsyä Kaupungintalon pihalla. Luvassa syötävää, juotavaa, parasta mahdollista seuraa, pelejä ja kenties lievää politiikkaakin!

Saavu siis ensi tiistaina 26.5. klo 21 jälkeen kaupungintalolle, Aurakatu 2. Leiriytymään saa tulla kuka vain, ja paikalle voi tulla myös vain käymään. Ilmoita minulle alustavasti jos pääset leiriytymään, mutta paikalle voi myös vain ilmestyä. Kertokaa kavereillekin!

Leiriin kannattaa ottaa mukaan teltta, makuualusta ja makuupussi – jos sinulla on ylimääräisiä, tuohan nekin! Soittimia, naposteltavia, pelejä ja kaikkea muuta kivaa saa ehdottomasti myös tuoda. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 27.5. klo 9. Alkukesän lämpimässä on mukava jonottaa kesän vaikuttavimpaan tapahtumaan ensimmäisenä pääsyä ;)

Eurovaaliterkuin Saara Ilvessalo Turun Vihreät Nuoret ry, puheenjohtaja

 

Tiedote: 

Turun vihreät nuoret odottavat innolla eurovaalien äänestyksen alkua ja tilaisuutta päästä vaikuttamaan. Kun Euroopan parlamentin jäsenten valinta keskiviikkona 27.5. klo 9.00 alkaa, aikovat Vihreät nuoret olla käyttämässä äänioikeuttaan ensimmäisinä.

“Me Vihreät nuoret odotamme malttamattomina, että pääsemme vaikuttamaan vaaleissa, jotka ovat esimerkiksi ilmastokriisin ratkaisun kannalta merkittävimmät. Toivottavasti muutkin nuoret ottavat mallia – EU:ssa ratkaistaan meidän asioitamme!” kertoo Turun vihreät nuoret ry:n puheenjohtaja Saara Ilvessalo.

Turun vihreät nuoret odottavat äänestykseen pääsyä niin kovin, että leiriytyvät ennakkoäänestystä edeltävänä iltana tiistaina 26.5. klo 21 alkaen Turun kaupungintalon eteen. “Haluamme antaa äänemme ensimmäisenä! Tätä ensi-iltaa kannattaa odottaa”, kommentoi Ilvessalo.

Ei kommentteja »

Turun ja Tampereen vihreät nuoret: Raitiotieliikenne kuuluu kaupunkiin

KANNANOTTO

Turun ja Tampereen vihreät nuoret: Raitiotieliikenne kuuluu kaupunkiin

Tampereen ja Turun vihreät nuoret vaativat ripeitä ja selkeitä päätöksiä pikaraitiotiehankkeista kaupungeissaan. Näissä suomalaisittain suurissa kaupungeissa joukkoliikenne kaipaa kehittämistä niin uusilla kuin vanhoillakin asuinalueilla. Raitiotieliikenne on ekologinen ja tehokas tapa tukea kaupunkirakennetta.

”Toimiva joukkoliikenne vapauttaa tilaa autoilta ihmisille”, toteaa Tampereen vihreiden nuorten puheenjohtaja Jaakko Stenhäll. ”Raitiotie luo kaupunkikulttuuria ja lisää viihtyisyyttä, mikä myös kasvattaisi keskustan kauppojen liikevaihtoa”, sanoo Turun vihreiden nuorten puheenjohtaja Saara Ilvessalo.

Pikaraitiotie on luotettava kulkuneuvo, ja sen matka-aika on säännöllinen verrattuna ruuhkista riippuvaiseen bussi- ja autoliikenteeseen. Raitiotieliikenne tarjoaakin toimivan pohjan erilaisten asuinalueiden liikenneratkaisuille. Pikaraitiotiet kannattaakin ottaa huomioon uusien asuinalueiden rakentamisessa, jolloin asukkaiden on helppo olla hankkimatta toista tai edes ensimmäistä autoa talouteensa.

Lisätietoja:
Jaakko Stenhäll, puheenjohtaja, Tampereen vihreät nuoret
045-1378505
Saara Ilvessalo, puheenjohtaja, Turun vihreät nuoret
0400 504089

Ei kommentteja »