Kannanotto: Kenen ehdoilla Turkua kaavoitetaan?
Turun vihreät nuoret vaatii kaupungin kaavoittamiseen muutosta ekologisempaan ja pitkäjänteisempään suuntaan. Valitettavan monet Turun nykyisistä kaavoitusratkaisuista ovat kestävän ja viihtyisän yhdyskuntarakenteen kehittämisen esteenä. Kasvua tavoittelevan kaupungin rakentaminen yksityisautoilun ehdoilla väljän asuinrakenteen varaan ei ole järkevää pitkällä aikavälillä.
”Kaavoituspäätöksiin sitoudutaan vuosikymmeniksi, ja jo ilmastotavoitteiden sekä luontoarvojen takia lyhytnäköisiin ratkaisuihin ei ole varaa. Esimerkiksi Satava-Kakskerta-alueen asukasluvun kymmenkertaistaminen kaavoituksella hajottaa yhdyskuntarakennetta ja tuhoaa arvokasta saaristoluontoa”, Turun vihreiden nuorten puheenjohtaja Saara Ilvessalo toteaa.
Uudet asuinalueet on kaavoitettava palvelujen ja joukkoliikennereittien läheisyyteen. Uudisrakentamisen tulee olla tiivistä, viihtyisyydestä kuitenkaan tinkimättä. Tiivis rakentaminen on ekologisempaa ja taloudellisempaa kuin väljä kaavoittaminen. Lisäksi uudisrakentamisen on yhdistyttävä luontevaksi osaksi vanhaa kaupunkiympäristöä. Eheä kaavoitus luo edellytykset uusien joukkoliikenneratkaisujen kuten pikaraitiotien toteuttamisen, mihin väljä, yksityisautoiluun perustuva kaavoitus ei anna mahdollisuuksia. Kaupunkilaisten viihtyvyyden turvaamiseksi on myös huolehdittava puisto- ja muiden virkistysalueiden järkevästä sijoittamisesta pois autoteiden varrelta.
”Turulla on oltava rohkeutta ottaa edelläkävijän rooli ympäristöystävällisessä ja ihmisläheisessä kaavoituksessa. Hyvä avaus olisi esimerkiksi ekokaupunginosa, jossa hyödynnettäisiin sähkön pientuotantoa, energiatehokasta rakentamista ja kaupunkiviljelyä. Viihtyisä kaupunki rakennetaan ihmisiä, ei autoja ajatellen,” linjaa yhdistyksen poliittinen vastaava Ville Pietarinen.
Lisätietoja:
Turun vihreät nuoret ry:n puheenjohtaja Saara Ilvessalo 0400 504 089
Turun vihreät nuoret ry:n poliittinen vastaava Ville Pietarinen 050 366 3330