Kategoriat
tech

Tech4Bonding – koiraperheen mobiilisovelluksia

Näyttelyitä kiertävälle koiranomistajalle ehdottoman suositeltava mobiilisovellus on Kennelliiton jäsenpalveluna tarjoama Omakoira. Mobiiliversio on osin yhtenäinen selaimen kautta käytettävän Omakoiran kanssa.

Omakoiraan tallentuvat keskeiset tiedot sekä koirista, esimerkiksi rokotustiedot, että omistajasta, kuten mahdolliset tuomari- ja toimitsijakortit. Sovellus on saatavilla sekä AppStoresta että Google Playsta.

Kennelliitto on kehittänyt myös mobiilisovellusta karanneiden tai muuten kateissa olevien koirien jäljittämiseen. Joukkoistava palvelu mahdollistaa tiedon jakamisen karkulaisista lähialueella muillle sovelluksen käyttäjille.

Tavoitteena olisi myös että sovellusta voivat käyttää viranomaiset kuten tulli ja poliisi. Näin voitaisiin estää varastettujen koirien maastavientiä.

Wandering Tail puolestaan on suomalaisen samannimisen startup-yhtiön kehittämä puhelinsovellus koirille ja koiranomistajille. Google Maps-pohjainen appi kartoittaa koirille sopivia ulkoilu/harrastuspaikkoja sekä liittyviä palveluita kuten koiraystävällisiä ravintoloita.

Sovelluksessa on luonnollisesti myös sosiaalinen aspekti. Koirakaverit saa sinne talteen jolloin tapaamisten järjestely vaikka lenkkien yhteydessä helpottuu.

Koirat myös kasinopeleissä

koiranomistaja pelaa kännykällä
Koiranomistaja voi piipahtaa mobiilikasinolla

Koiranomistajat eivät yleensä koskaan saa tarpeeksi koirista ja kaikesta niihin liittyvästä. Turreja näkyy vaatteissa, kahvikupeissa ja miksei myös kasinopeleissä.

Suomalaisilla nettikasinoilla löytyy useita koirateemaisia ”slotteja” eli kolikkopelejä. Tässä pari hauskaa vaihtoehtoa:

Dog House – Pragmatic Play

pragmatic play dog house
Monelta nettikasinolta löytyvä hauska Dog House

Shiba Inu! – Ganapati

ganapati kolikkopeli shiba inu
Japanilaisen Ganapatin kolikkopeli Shiba Inu toimii myös mobiilissa

Luonnollisesti nämä on rahapeleinä vain täysi-ikäisille koiraihmisille, mutta pienemmille löytyy kyllä lukuisia ilmaisia hauskoja koira-aiheisia pelejä sovelluskaupoista.

Suosituksi ovat osoittautuneet muun muassa Peaksel Gamesin Puhuvat koirat.

Kategoriat
tech

Koirien ja omistajien tekniikkaa

Aktiivisuusmittarit

Omistajat ovat jo ehkä tottuneet käyttämään aktiivisuusranneketta tai älykelloa harjoittelun ja yleisen aktiivisuuden seuraamiseen. Uusimpia keksintöjä ihmisten puolella on suomalainen, paljon julkisuutta saanut Oura-älysormus joka puolestaan mittaa muun muassa unen laatua.

Näistä kokemuksista monelle on herännyt mielenkiinto seurata myös oman koiran liikuntaa ja terveyttä. Koirien aktiivisuusmittari sijoitetaan tyypillisesti kaulupantaan, onhan eläin usein sellaista tottunut pitämään.

Hinta riippuu pitkälti toiminnallisuuksien määrästä riippuen. Yksinkertaisimmillaan aktiivisuuspanta on gps-vastaanotin, joka lähettää liikutut reitit ja tilastot omistajan älylaitteeseen. Näiden hinnat alkavat muutamasta kympistä verkkokaupoissa.

Monipuolisemmat mallit tuottavat jo yhtä yksityiskohtaista dataa kuin ihmistenkin aktiivisuuslaitteet. Niillä voi seurata koiran pulssia, hengitystä ja unen laatua. Laitteissa on myös turvaominaisuuksia kuten hälytys lämpötilan noustessa liian korkeaksi.

Tekniset asusteet ja tossut

Lähtökohtaisesti koirat ovat tottuneet kulkemaan paljain tassuin. Mutta jos lemmikki seuraa omistajaansa esimerkiksi kivikkoisessa maastossa ja liikunta on muutenkin astetta seikkailullisempaa ja vauhdikkaampaa, saattavat tossut olla tarpeen.

Etenkin työ- ja palveluskoirat voivat myös käyttää erilaisia varusteliivejä ja suojaimia. Yksi etenkin kesällä koiran mukavuutta lisäävä keksintö on viilennysliivi. Liivi kostutetaan vedessä ja perustuu haihtumisen aiheuttamaan eli evaporatiiviseen jäähtymiseen.

Koirien ruokinta-automaatit

Uudemmat ruokinta-automaatit mahdollistavat ohjelmoitavan annostelun ajoille jolloin omistaja ei ole paikalla. Ruokinta-aikataulun voi säätää useamman päivän ajaksi.

Luonnollisesti laitteiden kontrollointi on mahdollista myös mobiilisti, sillä ruokintalaitte kuuluu esineiden internettiin. Varmuustoiminto ruokkii koiran myös jos verkko jostain syystä kaatuu.

On myös laitteita jotka yhdistävät lemmikameran ja ruokinta/herkkuautomaatin. Näin koiran kanssa voi olla yhteydessä etänä ja myös seurata ruokailua.

Kategoriat
tech

Tech4Dogs – Koirateknologian tapahtuma

Tech4Dogs oli Tampereen ja Helsingin yliopistojen vuonna 2018 järjestämä koirateknologian tapahtuma, lajissaan Suomen ensimmäinen.

Tech4dogs oli ennenkaikkea verkostoitumistapahtuma, ja suunnattu yrityksille jotka kehittävät teknologisia tuotteita ja ratkaisuja koirille ja heidän omistajilleen. Tapahtumassa kohtasivatkin toisensa yli 100 toimijaa yli 70 organisaatiosta.

Koirateknologian laajamittainen käyttöönotto on vasta alkuvaiheessa. Omistajathan ovat jo tottuneet etäyhteyksiin, hyvinvointisovelluksiin ja älypukineisiin, viimeisimpänä esimerkkinä suomalaisinnovaatio Oura-älysormus.

Nyt tätä teknologiaa kehitetään kasvavissa määrin myös koirille sovellettuna.

Tech4Dogs tapahtumassa esiteltiin muun muassa videoyhteydellä toimivaa etäeläinlääkäriä, koirien aktiivisuusmittaria, sekä käyttäytymistä ja hyvinvointia seuraavaa mobiilisovellusta.

Tapahtuman taustalla oli Turre & Toivoset 2.0: Varustelusta vuorovaikutukseen -tutkimushanke. Tämän projektin tavoitteena on ollut kehittää Suomeen uudenlaista teknologiaklusteria lemmikkieläinten älyratkaisujen ympärille.

Projektia rahoitti yliopistojen lisäksi Business Finland. Mukana toteutuksessa oli myös useita lemmikkialan organisaatioita ja yrityksiä.

Myös YLE:n aamu-tv:ssä esiteltiin tapahtumaa, voit katsoa videon alta: